Kuljettajia tarvitaan myös tulevaisuudessa, digitalisaatiosta huolimatta!

Lähiaikoina on saanut eri lehtien sivuilta lukea, kuinka kuljettajaton auto tekee valtavan määrän tavaraliikenteen kuljettajia työttömäksi. Joissain arvioissa koko työnimike jää historiaan. Asiantuntijoina saatetaan käyttää ihmisiä joilla ei ole minkäänlaista kokemusta koko kuljetusalasta. Kun yhden alan kimppuun hyökätään näin rajuin väittein, on täysin ymmärrettävää, että vastareaktio on negatiivinen. Tämä leimataan vastapuolella yleensä muutosvastarinnaksi, vaikka parempi termi tälle olisi realismi. Kaikissa erilaisissa kuljetuksissa on työtehtäviä joita ei voi koodiksi muuttaa. Vaikka jotkin työtehtävät pystyisikin automatisoimaan, se ei automaattisesti tarkoita, että se olisi kannattavaa.

 

Autokannan ja infran muutos vie vuosikymmeniä

Kuljettajaton auto kuulostaa hienolta ja tulee jossain määrin varmasti olemaan tulevaisuutta. Tekniikka alkaa olemaan testikäytössä monissa eri maissa. Tulokset ovat olleet hyviä, mutta myöskään huonoilta uutisilta aiheen tiimoilta ei ole vältytty. Vaikka tekniikka olisikin valmista, se ei automaattisesti tarkoita, että ihmiset olisivat muutokseen valmiita. Kuka meistä on valmis lopettamaan henkilöautolla ajamisen täysin ja antaa auton viedä meitä omaan tahtiinsa perille? Vaatii lisäksi vuosikymmeniä ennen kuin koko autokanta muuttuu kuljettamattomuutta tukevaksi. Pelkkä autokannan muutos ei riitä autoille ilman kuljettajaa. Myös infran on oltava kunnossa. Teiden on oltava siinä kunnossa, että auto voi liikkua ehjänä paikasta toiseen. Kuinka auto pystyy tunnistamaan miten liukas jokin mutka on ja kuinka nopeasti siihen tällä kertaa voi ajaa. Jos vauhteja varmuuden vuoksi lasketaan, niin ajokalustoa tarvitaan enemmän hoitamaan nykyiset työtehtävät. Kuinka auto ilman kuljettajaa näkee pellon laidassa olevan hirven tai kuinka se käyttäytyy kun näkee mahdollisen vaarallisen ohituksen? Autojen on pystyttävä reagoimaan yllättäviin tilanteisiin, mielellään jo ennen kuin mitään on tapahtunut.

 

Kuljetus on vain yksi osa työtämme

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikea laji. Ennustamisessa on kuitenkin erityisen tärkeää, että tietää alan menneisyyden ja nykytilan. Tästä syystä on tärkeää kuunnella alan asiantuntijoita. Heiltä ei varmasti saa yhtä hienoja visioita, mutta varmasti todenmukaisen näkemyksen alan tämänhetkisestä tilasta. Kuljetusalaan tulisikin tutustua paremmin ennen kuin väitetään kaikkien kuljettajien katoavan. Tällöin huomattaisiin, että kuljetusala on monimuotoinen. Se koostuu eri segmenteistä, joissa kaikissa on omat erikoisuutensa. Liian usein unohdetaan, että kuljetusala on muutakin kuin autolla ajamista. Kun kuljettajaton auto on saavutettu, on alalla vielä paljon automatisoitavaa. Henkilökuljetuksissa lasti liikkuu itse, toisin kuin rahtipuolella. Lastaus- ja purkupaikat ovat kaikki erilaisia. Näiden kaikkien koodaaminen satunnaisten kuljetusten vuoksi on liian kallista. Tästä syystä kaikkia asiakkaita ei voida palvella samalla kalustolla. Tämä johtaa siihen, että ajoreittejä on järjesteltävä vastaanottajien ehdoilla, samoin kuin tilanteissa, jossa purku- ja noutoajat on määritelty tarkasti. Näillä on suora vaikutus kannattavuuteen, kun kuljetuksia ei voida järjestellä vapaasti järkeviksi ajoreiteiksi. Purkamisesta ja lastaamisesta voi tulla siis jatkossa tavaran vastaanottajan työtä. Tämä puolestaan lisää kustannuksia vastaanottavassa päässä, johon ei varmasti olla tyytyväisiä. Kuljettaminen on siis palveluammatti, kuten esimerkiksi kaupan myyjä. Tämäkään työnimike ei ole kadonnut digitalisaation myötä. Toiminta on toisaalta tehostunut automaattikassojen myötä. Tämän lisäksi on kauppoja, joissa ei yöaikaan ole yhtään myyjää, siltikään kaikki työpaikat alalta eivät ole hävinneet eivätkä häviä.

 

Muutos on kuitenkin kulman takana

Muutos on kuitenkin täällä halusimme sitä tai ei. Kuljetusalalta odotetaan kehityspanoksia järjestelmiin ja uusiin innovaatioihin vaikeina aikoina. Kabotaasi, joukkoistaminen, koventunut kilpailu ja tiukentuneet aikamääreet tuovat alalle paineita muuttua. Jotain on tehtävä, sillä on parempi olla muuttunut, kuin juuttunut. Ratkaisu voi olla tehokkaampi yhteistyö kilpailijoiden kesken, tehokkaammat järjestelmät tai yhteistyö koko jakeluketjun matkalta, jolloin optimoidaan kustannuksia yhdessä ei erikseen. Muutos on siis tulossa ja ensimmäistä kertaa siitä voi kirjaimellisesti pudota kyydistä. Kuljettajaton auto tulee joskus muuttamaan työtapojamme, mutta tätä ei tule nähdä vain uhkana, vaan myös mahdollisuutena. Kun osan ajamisesta tekee auto, eivät ajoaikamääräykset ole enää hidasteena tavaran perille saamiseksi. Tällöin kuljettaja voi alkuviikosta lähteä Suomesta Espanjaan ja tulla vielä loppuviikosta takaisin kotiin viettämään viikonloppua perheen kanssa.  Tällöin auto ajaa autopilotilla suuren osan reissusta. Samanlaiset autopilotit eivät ole tehneet lentäjiä ja kapteeneja työttömiksi, joten myös kuljettaja tulee olemaan auton kyydissä vielä pitkään. Erilaiset ratkaisut siis tehostavat toimintaa, mutta eivät voi kokonaan korvata ihmistä. Kehitys tulee luomaan myös uusia työpaikkoja menetettyjen tilalle. Uusia innovaatioita tulisi siis tutkia, ei pelätä.

Janne / Tietorahti Oy

Julkaistu Turun Autoilijat ry:n jäsenlehdessä Kesä 2016